fbpx
960x908_hoyhenPrinssi
Satu Kekäläinen

Satu Kekäläinen

Ihmeiden vuosi 2020

Vuosi 2020 tulee olemaan onnen vuoteni ajattelin alkuvuodesta. Takana jo niin paljon haastavia vuosia, että nyt on jo hyvien aikojen aika tulla. Takana sairastuminen audionomina (kuulontutkija) sisäilmasta työssäni sairaalassa. Irtisanominen monikemikaaliyliherkkyyteni vuoksi 2017 kahdenkymmen hoitotyön työvuoden jälkeen.  Moottoripyöräonnettomuus, jossa oikea olkapääni murtui pirstaleisesti. Kahden vuoden työttömyys. Kipeä ero miesystävästäni viime vuonna. Yritykseni Sagastinan aloittaminen noin vuosi sitten haasteellisella taiteellisella alalla. Aloittavan yrittäjän panostusta yritykseen, jotta saisi siitä kannattavan.  Lapsien tukemista, jotta jaksavat opiskella ja selviävät elämässään eteenpäin. Muutos kahden perheen vauhdikkaasta arjesta yksinäiseksi kissanaiseksi. Siinä tapahtumia elämästäni muutamassa vuodessa. En ajatellut, että vielä tulee lisää muutoksia. Tämä korona tuntui kuin olisi ajanut päin seinää liian kovaa vauhtia.

Helmikuussa

onnistunut näyttely Mökki Galleriassa Kaarinassa, jossa sain myytyä teoksiani ja tuotteitani hyvin. Jään Lumous korttipakkani kehitystyö saatiin päätökseen.  Sijoitin korttipakkoihin, joita lähden markkinoimaan luovuuden inspirointiin kaikille ihmisille ja esimerkiksi opettajille ja terapeuteille tunnetyöskentelyn avuksi. Unelmani taiteen ja hoitamisen yhdistämisestä näkee vihdoin päivänvalon. Korttien kehitystyö lähti liikkeelle terapeuttien tarpeesta saada uusi visuaalinen työkalu tunnetaitojen käsittelyyn. Ihmiset ovat innostuneita korttien käytöstä myös luovien töiden inspiraation herättäjinä. Äänihoitotapahtumani helmikuussa sai paljon positiivista palautetta ja asiakkaani odottavat uusia tapahtumia.

Maaliskuun

alussa kävin rakentamassa kaksi näyttelyä jääkuvistani Turkuun Brinkkalan Outolintuun ja B-Galleriaan. Avajaiset B-Galleriassa toisen taiteilijan kanssa. Paljon kiinnostuneita vieraita. Kävin opiskelemassa Design Finlandin brändin rakennusta ja sain paljon ideoita yritykseni brändäykseen. Kirjoitan kirjaa jääseikkailuistani ja meillä oli kirjailijakokous, missä kannustamme toisiamme ja luemme tekstejämme. Kävin esittelemässä ja myymässä korttejani Tsemppitalossa, jossa käy mielenterveyskuntoutujia. Järjestin ensimmäisen terapeuteille suunnatun työpajani. Suunnitteilla oli messuja ja markkinoita, joissa kävisin myymässä tuotteitani. Suunnitelmissa oli myös näyttelyn rakentaminen Helsinkiin huhtikuussa Papu Galleriaan.

Toukokuuksi

näyttelyni Lasilinnaan Turkuun ja korttityöpajoja siellä peruuntui. Pääsin mukaan virtuaaligalleriaprojektiin nimeltä Galleria Aina toukokuusta juhannukseen. Se oli aivan uutta ja erikoista. Järjestimme avajaiset netissä zoomin kautta. Esittelimme töitämme ja nostimme maljat kukin kotonamme, mutta kuitenkin yhdessä.

Kesäkuusta elokuuhun

yhteisnäyttely taiteilijaryhmän kanssa Kuusiston Kartanossa onnistui onneksi ja on parhaillaan auki elokuun toiseen päivään asti.

Vauhti oli kova alkuvuodesta ehkä jopa uuvuttava. Minulla oli nukkumisongelmia ja tuntui, että vauhti vain kiihtyy. Ensin kaiken pysähtyminen tuntui ahdistavalta, koska kaikki loppui niin nopeasti. Miten ihmeessä tässä tulee toimeen, kun kaikki loppuu. Mutta sitten tuli jonkinlainen helpotus ja aloin myös nukkumaan paremmin. Ehkä helpotuksen toi toivo avun mahdollisuudesta nettikaupalle ja kotisivuille, josta olen pitkään haaveillut. Taitoni ja tietoni eivät vain ole riittäneet nettikaupan rakentamiseen ja markkinointiin niin, että joku myös löytää kauppaan ja jopa ostaa sieltä jotain.

Huhtikuussa aloitin yrittäjän oppisopimuksella koulutuksen, joka tähtää liiketoiminnan ammattitutkintoon. Koulutus painottuu digimarkkinointiin ja nettikaupan rakentamiseen. Onneksi olen saanut ammattilaisten apua asioissa, joita en itse hallitse.  Jatkan vielä unelmani eteenpäin viemistä ihmisten hyvinvoinnin eteen ja oman toimeentuloni saavuttamiseksi.

Tsemppaan itseäni sillä, että pudotusten jälkeen tulee aina nousu

Olen selvinnyt tähänkin asti kaiken maailman kiemuroista elämässäni. Elämä on seikkailu ja päähenkilö joutuu välillä tukaliin tilanteisiin ja niiden jälkeen on taas tasaisempaa ja jopa menestyksekästä. Ei muuta kuin eteenpäin sanoi mummo lumihangessa, vaikka tänä vuonna ei pahemmin hankia ollutkaan. No, saatiin tämä korona lumen tilalle.

Aurinkoisin terveisin

Sagastina

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on linkedin
Share on twitter
Share on google
Share on print
Share on email

This Post Has 6 Comments

  1. film

    Hello, I want to subscribe for this website to get hottest updates, thus where can i do it please assist. Loraine Ravi Sophi

    1. Sari Sarkola

      In the bottom of homepage you can write your email address and clik Kyllä, kiitos -> and join the list.

  2. hd film izle

    Love the fabric you chose for the benches and curtains. Anxiously waiting to see the finished product inside. Karry Langsdon Ellissa

    1. Satu Kekäläinen

      Thank you Karry Langsdon Ellissa ! It is interesting to print photos on different materials.

  3. online

    A person essentially help to make seriously articles I would state. This is the very first time I frequented your web page and thus far? I surprised with the research you made to make this particular publish amazing. Great job! Klarika Thorn Stedt

    1. Satu Kekäläinen

      Thank you Klarika Thorn Stedt ! Hopefully i will get my website in english soon too. My own language is finnish. Have a nice day !

Vastaa